Ralli Suomessa

Autourheilu on tunnetusti erittäin suosittua Suomessa ja erityisesti ralli on aina ollut suomalaisten suuri ylpeys. Suomessa ralliharrastus alkoi jo vuonna 1951 Jyväskylän Suurajoista. Jyväskylän Suurajot ovat klassikko, jonka monet muistavat ensimmäisenä kun tulee puhe rallista. Jyväskylän Suurajot ovat nykyään nimeltään Suomen ralli ja se sisältyy rallin MM-sarjan osakilpailuun. Vielä tänään ovat nämä Suurajot jättimäinen tapahtuma Suomessa ja monen rallikuskin suosikkirata. Vuoden 2015 Suomen rallin voitti Jari-Matti Latvala Volkswagen Pololla.

Rallissa on kuljettajan lisäksi myös vieressä istuvalla kakkoskuljettajalla suuri vastuu, sillä autossa apumiehen paikalla istuva henkilö toimii kartanlukijana ja lukee ns. nuotteja. Nuottivihko onkin kartturin nykyinen tehtävä, kun itse kartan levittäminen esille autossa on jäänyt menneille vuosille. Kartanlukija kuvailee kilpailureittiä kuskille, jotta kuski voi keskittyä vain ajamiseen. Nykyään taipaleisiin pääsee tutustumaan jo etukäteen ja kirjoittamaan ns. nuotit, eli ajo-ohjeet, joiden mukaan kartanlukija neuvoo kuskia ajamaan kilpailureittiä.