Tunnettuja suomalaisia rallikuskeja

Suomessa menestyneitä rallikuskeja riittää, ja osa heistä on jo legendoja, kuten Henri Toivonen, joka oli nopea kuljettaja ja ajoi rallia, sekä rata-autoa. Henri Toivosen Isä Pauli Toivonen oli myös 60-luvulla menestynyt ralliautoilija. Henri Toivosen ensimmäinen MM-ralli oli klassinen Jyväskylän Suurajot vuonna 1975. Henri Toivosen ura oli upeimmillaan, kun hän menehtyi Korsikan rallissa toukokuussa vuonna 1986. Hänen ajamansa auto, mallia Lancia Delta S4, suistui rotkoon 18. Erikoiskokeella ja syttyi palamaan. Samassa onnettomuudessa menehtyi myös hänen kartanlukijansa Sergio Cresto.

Muita menestyneitä rallikuskeja ovat muun muassa Ari Vatanen, Markku Alén, Hannu Mikkola, Marcus Grönholm, Juha Kankkunen ja Tommi Mäkinen, sekä tietenkin paraikaa MM-rallissa kilpaileva Jari-Matti Latvala. Kimi Räikkönen tutustui rallin maailmaan vuosina 2010–2011 ajamalla Citroënin kakkostallissa Citroën C4 WRC -autolla. Ralli ei kuitenkaan sopinut Räikköselle, joka ei pitänyt ajamisesta kilpaa kelloa vastaan, ja hän palasi Formuloihin kaudella 2012 Lotus-talliin.